Hohhoijaa
 


   
    Puts plank
 


Pelikaanimies-elokuvassa Pelikaani opettelee ihmisenä olemista lukemalla kirjoja. Entä miten paljon sinä tiedät pelikaaneista?

Maailmasta löytyy 7-8 eri pelikaanilajia. Eri lajit ovat kaikki samankaltaisia muodoltaan ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta väriltään valkoisia. Urospelikaani on kooltaan isompi kuin naaras.

Pelikaanit muodostavat omintakeisen lajin, ja keskustelu käy kiivaana siitä, mitkä linnut ovat niiden lähimpiä sukulaisia. Ne ovat kehittyneet merimetson kaltaisista linnuista, jotka elivät dinosaurusten aikana. Pelikaanit ovat sitkeää laatua; niiden fossiileja on löydetty 40 miljoonan vuoden takaa, mikä tarkoittaa, että ne ovat hyvin sopeutuvaisia ympäristöönsä.

Pelikaanit ovat yksi suurimmista ja painavimmista lintulajeista maailmassa. Ne painavat n. 4-7 kiloa ja pituutta niillä on lähes pari metriä. Pituuteensa nähden pelikaaneilla on valtava siipien väli; kahdesta yli kolmeen metriä!

Pelikaanien lempiruoka on kala, mutta ruokalistalta löytyy myös kilpikonnia, sammakonpoikasia ja äyriäisiä. Kun pelikaani on napannut kalan, se asettelee sen nokassaan sellaiseen asentoon, että kalan pää osoittaa pelikaanin kurkkua kohti. Sitten se nykäisee päätään ja nielaisee kalan kokonaisena. Kaulapussiaan pelikaani ei käytä ruoan pitkäaikaiseen säilömiseen, vaan käyttää sitä etupäässä ”verkkona” saalistamisessa.

Pelikaanit eivät ole paikallaan pysyttelijöitä. Ne liikkuvat paljon ja lentävät pitkiäkin matkoja etsiessään sopivia vesialueita ja ruokaa. Ne voivat pysytellä ilmassa ympäri vuorokauden ja matkustaa satoja kilometrejä.

Kun pelikaani rakastuu se vaihtaa väriä! Kosiskeluvaiheessa osa kaulapussista muuttuu vaaleanpunaiseksi, osa keltaiseksi, ja osa nokasta muuttuu koboltin siniseksi. Värinvaihdos ei ole pysyvä, väri haihtuu alkuhuuman hälvettyä.

Pelikaanit ovat ihmisrakkaita – mutta samalla ihminen muodostaa niille vaaran. Mikäli olosuhteet ovat suotuisat, pelikaani voi elää 30-vuotiaaksi, mutta näin on harvoin tosielämässä. Pesukarhut, alligaattorit ja hait ovat pelikaanin vihollisia. Käytännössä suurimman uhan muodostavat ihmisen virittämät kalastusverkot, mereen lasketut myrkyt sekä vauhtiveneet. Myös luonnonvoimat kuten pyörremyrskyt ovat koituneet pelikaanien kohtaloksi.